Ian Fleming on Bondeille samaa kuin Santeri Alkio keskustalle
tai Martti Luther uskolle: häneen viitataan, kun halutaan palata juurille tai
väitetään, että juurilta on eksytty
Minusta elokuva-Bond on oma perinteensä ja vahvempi perinne
kuin Flemingin kirjat, joten tämä tuntuu usein hassulta. Paluu
flemingiläisyyteen on onnistunut oikeastaan ainoastaan Casino Royalessa, joka
on yksi alkuperäisteokselle uskollisimpia Bond-elokuvia. Se on myös kirjojen parhaimmistoa.
Yksi paluu realistiseen flemingiläisyyteen on Erittäin
salainen. Paluu on suhteellisista, sillä tässä Bondissa sankari muun muassa
pakenee rättisitikalla, pistää papukaijan puhumaan Margaret Thatcherille ja
hyppää hyppyrimäestä.
No on toki myönnettävä, että maailmaa tuhoavien
sekopääkonnien jälkeen Erittäin salaisessa vastassa on välillisesti
Neuvostoliitto, eli elokuva oikeasti tapahtuu kylmän sodan kontekstissa.
Hauskaa muuten on, että kun tekijät ovat halunneet palata
kirjallisille lähteille, he ovat hakeneet aineksia samasta kirjasta. Erittäin
salainen ja vuoden 1989 Lupa tappaa ovat molemmat ottaneet kohtaukset vuonna
1954 kirjasta Elä ja anna toisten kuolla, joka oli filmattu jo vuonna 1973.
 |
| Carole Bouquetilla ja Roger Moorella oli ikäeroa 30 vuotta. |
PS. Useat ovat pyytäneet minua jotenkin käsittelemään
Bond-tyttöjä. Minusta aihe on kiinnostava vain siinä mielessä, että haastan
usein mielelläni näkemystä, että kaikki Bond-elokuvat olisivat sovinistisia.
Muuten voin Bond-tytöistä sanoa vain, että vuonna 1991 rakastuin Erittäin
salaisen Carole Bouquetiin kaikella sillä voimalla, joka löytyy 9-vuotiaasta
pojasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti