Tämä saattaa olla huonoin Bond-elokuva

Juliste kertoo totuuden. Tätä Pallosalamassa riittää.

Rakastan Bondia. Rakastan kaikkia Bond-elokuvia.

Joitakin rakastan kuin puheliasta, vanhaa ystävää, joka kertoo 10 minuuttia asiaa, jonka ymmärtää 15 sekunnissa. Hän kertoo sitä, vaikka juttu ei ole hauska ja olen jo kuullut sen. Silti hänen seurassaan on hauskaa pitkästä aikaa, tai ainakin muistelen niin.

Pallosalama vuodelta 1965 on sellainen ystävä. Kun päätin aloittaa operaatio Grand Slamin, suurin epäilykseni oli, jaksanko katsoa sen uudelleen. Näin Pallosalaman elokuussa elokuva-arkiston ja 007 Travellers -blogin yhteisnäytöksessä. Elokuvateatterissa Pallosalaman puutteet korostuivat. Se on ylipitkä, jota rasittavat erityisesti todella pitkät sukelluskohtaukset. Välillä sukelluskohtausten tapahtumia on vaikea seurata, välillä niissä näytetään asioita, jotka on jo selitetty tai ovat jo ilmeisiä.

Tässä vähän esimerkkiä:

Epäilen, että vedenalaisia kohtauksia kuvattiin isolla rahalla, eikä niitä sitten haluttu jättää pieneen osaan. Joka tapauksessa tuloksena oli siihen astisista Bondeista pisin, joka tahkosi rahaa Kultasormeakin enemmän.

Laahaavaa vaikutelmaa korostaa John Barryn score, joka on hänen heikoimpiaan.

Vasta viime vuosina olen herännyt Pallosalaman heikkouteen. Syitä on useita: sillä on myös selvät ansionsa. Alkujakso on yksi sarjan parhaita. Juoni etenee hyvin alussa. Tarina on myös geneerinen Bond-tarinan, mutta se kerrotaan Pallosalamassa ekaa kertaa. Maailmaa uhataan ydinaseilla. (Elokuvastahan on tehty toinen versio vuonna 1983. Älä kieltäydy kahdesti on epävirallinen Bond ja itse asiassa Pallosalamankin varsinainen tuottaja on Kevin McClory Harry Salzmanin ja Albert R. Broccolin sijaan. Palaan näihin kuvioihin myöhemmin blogissani.)

Ilmeisesti myös pidän 1960-luvun Bondeista ja Sean Connerysta eniten ja siksikin on ollut vaikeaa tunnustaa Pallosalaman heikkoudet.

Olen pitänyt 007 ja kultainen ase -elokuvaa huonoimpana Bondina, mutta on mahdollista, että Pallosalama ottaa operaatio Grand Slamin myötä paalupaikan. En kuitenkaan anna vielä lopullista päätöstäni vaan jatkan katsomista.

Pallosalaman katsoin sunnuntaina 20. syyskuuta. Silloin SPECTREN ensi-iltaan oli pari päivää vajaat kuusi viikkoa. Olen urakassa 4/23-vaiheessa. Uskon onnistuvani.

Pallosalaman tuskaa lisäsi pieni episodi. Sunnuntaina aurinko piilotteli ensiksi pilvien takana ja alkoi 

sitten kesken elokuvan paistaa televisioon. Kun pistin verhoa kiinni, tönäisin liian isoksi ja vinoon kasvanutta kaktusta. Se putosi ja yritin ottaa koppia. En saanut koppia vaan 50 piikkiä käteen.